torstaina, heinäkuuta 29, 2004

Mitä? Hullu?

Sekoan. Tulen hulluksi. Menetän järkeni. (Aloitan negatiivisesta ja etenen positiiviseen.) Nyt tämä alkaa mennä liiallisuuksiin. Minun elämäni luisuu käsistä enkä tiedä, mitä tehdä. Minun pitää joko kestää sortoa ja halvennusta tai pakoilla elämää. Sekoan. Onneksi koulu alkaa kohta ja elämässä alkaa puhaltaa uudet tuulet. (Toivon mukaan, en tiedä mitä teen jos ei ala.) Minua edelleen ottaa päähän ihmiset, jotka ovat niin itsekkäitä (kieltämättä itsekin olen, mutta en tajua sitä...). Miksei kukaan ota enää muita huomioon? Miksei kukaan ajattele enää, että miltä muista tuntuu? Miksei kukaan välitä? Kohta maapallon on itsekyyden vallassa. Ja mitä me sitten teemme? Ajattelemme itseämme. JEA! Sepä vasta on jotain.
En jaksa selittää tästä päivästä paljoa. Se oli tylsä. Heräsin aikaisin ja olin vihainen. En meinannut pärjätä päivää ilman musiikkia. Koko päivän mietin vain The Finalin loppua. Ja muistin jopa japaninin kieliset osuudet. JEA! Minua ahdisti. Söin hyvää kesäkeittoa. Ja tajusin, että olen riippuvaisempi tästä masinasta kuin luulin. Minua pelottaa. Minua ällöttää. Haluan tästä irti. En halua olla mistään riippuvainen. Ainakaan tästä itse pahuudesta.
Sain ensimmäistä kertaa positiivista palautetta tästä tekstikasasta. Olin siitä iloinen, vaikka en tiedä kuinka tosissaan se sanottiin. Sitten näin tänään maailman hienoimmanihanimmankauneimman leiskan. Se oli jotain niin ihanaa. Tulin siitä erittäin hyvälle tuulelle. Ja minulta katosi kokonaan se ahdistus ja viha mitä pursuin vielä aikaisemmin illalla. Olen jopa iloinen nyt. Lopetan ennen kuin tulen taas vihaiseksi.
Hymyilkää kun hymyilyttää. Se on k i v a a. Uskokaa huviksenne ^__________^