torstaina, heinäkuuta 29, 2004

ÄRSH!

Olen nyt istunut tämän kirotun masinan vieressä koko illan. Ja nyt kun nukkumaan meno aika koittaa, minua rupesi ärsyttämään niin paljon että päätin kirjoittaa uudestaan. Koska tätä ei kukaan säännöllisesti lue, vihanpurkaukseni menee kuuroille koriville, ja näin minua ei kaduta huomenna että olen tällä rähjännyt kuin mikäkin mielipuoli. 
Minua ärsyttää. Minua ärsyttää se, että ihmiset ei voi hyväksyä muita. Minua ärsyttää se, että ihmiset eivät hyväksy erilaisuutta. Minua ärsyttää se, että ihmiset eivät hyväksy minua. Joka helvetin ihmisellä on minusta jotakin valitettavaa. Ymmärrän, jos olen ollut jotenki huono käytökseltäni tai en ole ottanut muita huomioon, jolloin minulle siitä huomautettaisiin. Tai edes annetaisiin rakentavaa kritiikkiä. Mutta helvetti kun muiden mielestä minun pitäisi muuttaa kokonaan itseni. Milloin on vikaa vaateissa, toisinaan musiikkimaussa joskus kielenkäytössä. Jokaisella on jotakin nalkutettavaa. En tunne yhtään ihmistä, joka minut tälläisena hyväksyisi. Ja eniten minua ottaa päähän se, että kaikki pitävät minua jonain alhaisena eliönä, jota voi kohdella miten haluaa. Helvetti. MYÖS MINULLA ON TUNTEET JA MYÖS MINÄ HALUAN EDES HIEMAN KUNNIOITUSTA ihmisiltä, jotka eivät ole minua millään tavalla ylempänä. Ja nyt kiitos tälle rähjäys tokiolle tajusin mikä minua muissa ihmisissä ahdistaa. Ja se on yksin kertaisesti siinä, että he eivät hyväksy minua sellaisena kun olen, joten en pysty heille edes täydellisesti omaa itseäni tarjoamaa, jolloin minun täytyy olla jotain muuta. Ja olen kurkkuani myöten täynnä tätä draamaa (tai ehkä komediaa, koska tämä on täysin naurettavaa) ja se ahdistaa minua. Ja kun ahdistaa esittäminen, ahdistaa ne joiden seurassa joudun esittämään. Ja kas. En siedä enää ketään. Minä nauran. Minä nauran kaikille niille jotka ei minua ymmärrä. MINÄ NAURAN. J A  L U J A A !!!