lauantaina, elokuuta 21, 2004

näen valoa.

Tänään oli tosi hassu päivä. Ensin luulin, että olen menettänyt koko elämäni ja tehnyt suurimman virheen. Olin niiiiiin vihainen itselleni ja jatkoin samaa rataa iltaa myöten. Otti päähän. Olin tyhmä. Se on vain niin.

Sitten asiat alkoivat sujumaan ja nyt olen niin iloine ja onnellinen ja voisin vain mennä sänkyyn nukkumaan ja nukahtaa onnellisena. Onnellisempana kuin pitkään aikaan. Minusta tuntuu, että minun elämäni voi vielä joskus olla elämä. Tshih. Uskoisin niin. Toivon niin.

Olen tehnyt jo muutaman päivän taideviestinnän portfoliota. Se on kivaa. Mutta en keksi mitään kirjoitettavaa. Mutta se on kivaa askartelua. Ja sitten haluaisin liimailla sinne diru-kuvia mutta perkele kun kukaan ei halua tulostaa niitä 21:tä sivua mitä niitä on. Pitää räyhätä äidille. Olen muuten tyytyväinen portfolioni ulkoasuun. Jee. Ja kun vielä löysin sellaisen missä on mustat välilehdet. Vain rakkaimmat puuttuvat sieltä. Harmittaa.

Teen paidan. Teen sen varmaan ensiviikkoon mennessä. Olen aika innoissani. Toivon että tulee hieno. Toivon. Niin sopii tehdä. Toivoa. Painan siihen ihanan teiniangsti tekstin. Mutta minusta se on kiva ja ehkä se on pääasia. Kyllä se on. Ei mitään ehkä. On. Niin ja teksti on "Please, kill me. But let me fuck some bishonen first". Pidän siitä. Idean sain yhdeltä nettitutulta ja minusta siinä on asennetta. Bishonenit kunniaan. Oi että. Minä olen vähän viirapää joten taidan jatkaa kavereiden kanssa nettijutustelua ja sen jälkeen painua pehkuihin.

Oli taas kiva blogata vaihteeksi. Jes. Olen niin iloinen. Itseni ja muiden puolesta. Nautin elämästä. Perhana, kerran täällä eletään eikä minulla ole mitään hävittävää.

P O K S. Räjähdin.