keskiviikkona, elokuuta 11, 2004

yksin.

Olen kotona yksin. Tai koiran ja marsun kanssa. Mutta molemmat nukkuvat. Eli olen yksin. Kuuntelen taas Gerberaa. Tämä vain on niin hyvä.
En tiedä. Minusta tuntuu, että olen yksin. Ihan kuin kaikki olisivat suuttuneet minulle. Aivan kuin kaikki yrittäisivät vältellä minua. En tiedä, miksi minusta tuntuu tältä, en tiedä, etttä onko tämä vain harhaa. Minusta tuntuu, että en tiedä nyt oikein mitään.
Minua pelottaa. Minua pelottaa, että olen taas jälleen kerran suututtanut jonkun. Minua pelottaa, että olen tehnyt jotain peruuttamatonta. Minua pelkään, että minut hylätään. Ja minä tiedän, että minua pelottaa. Minua pelottaa aina. Minua pelkään joka hetki, että joku suuttuu minulle tai hylkää minut. Koskaan ei voi tietää, kun on tekemisissä ihmisten kanssa.
Minä vain toivoisin, että olisi joku, jota ei tarvitse pelätä menettävänsä. Joku johon voisi luottaa. Joku, jolle minä olen saman veroinen, ettei tarvitse pelätä joka hetki hylkäämistä. Minä vain toivon. Ei tälläista olekaan.
Goash. En nyt jaksa kirjoittaa. Olen vainoharhaisessa tilassa ja pelkään kaikkea. Taas kerran lisää caccaa.